Myyntipalvelu 010 3202 110 (arkisin 9-17)   |    Suomeksi   |    På svenska   |    In English
Printworks.fi / Ajankohtaista

PRINTWORKS EXPRESS AVATTU!

Ma 12.02.2018

Uusi kotimainen painotuotteiden verkkokauppa


Olemme avanneet uuden B2B-asiakkaille suunnatun painotuotteiden verkkokaupan, jonka kautta asiakkaamme voivat tilata tarvitsemiaan painotuotteita paikasta ja kellonajasta riippumatta. Kauppaan on kerätty asiakkaiden yleisimmin tarvitsemia tuotteita, kuten käyntikortteja, esitteitä, roll up -telineitä, julisteita ja banderolleja.

 

Tilausprosessi verkkokaupassa on hiottu suoraviivaiseksi ja mahdollisimman yksinkertaiseksi: tuotteen valinta, ominaisuuksien muokkaus ja muiden tietojen syöttö käy vaivattomasti muutamassa vaiheessa. Tuotteiden ominaisuuksien muokkaus on myös helppoa, sillä esimerkiksi valittavat materiaalit on harkiten valikoitu soveltumaan aina kyseisen tuotteen kanssa, ja valittavissa on myös tuotteelle soveltuvia jälkikäsittelyitä, jolla saadaan lopputulokseen lisättyä kestävyyttä tai erilaisia erottuvuutta parantavia efektejä.

 

Verkkokauppa myös kertoo, milloin tilattavat tuotteet valmistuvat kuljetusta varten, ja tilausvahvistuksen myötä saatavalla seurantalinkillä onnistuu tilauksen etenemisen reaaliaikainen seuranta.

 

Kaikki verkkokaupan kautta tilatut tuotteet valmistetaan omassa tuotannossamme Turun Itäharjulla.

 

Printworks Express palvelee kellon ympäri osoitteessa www.printworks.fi/express

Uusi yhteyspäällikkö Jaana Kanttikoski

Ma 13.08.2018

Uutta tulostustekniikkaa Printworksille

Ma 13.08.2018

Linssitarrat nyt myös Printworksilta

Pe 18.05.2018

Uusi yhteyspäällikkö Annika Virtanen

Ke 04.04.2018

Printworks Express avattu!

Ma 12.02.2018

Printworks näkyvästi mukana Mainostiistaissa 8.11.

To 10.11.2016

Digitaalinen foliointi

To 28.04.2016

Investoimme parempaan laatuun ja nopeuteen

Ma 18.04.2016

Vahvistusta Printworksin myyntiin

Ke 06.04.2016

Digitaalinen stanssaus tasoleikkurilla

Ti 02.02.2016

Jumbo Banner -telineuutuus

Ti 17.11.2015

Fogra-sertifikaatti uudelle digipainokoneelle

Pe 28.08.2015

Uusi painoväri: Valkoinen

Pe 27.02.2015

Eduskuntavaalit 2015

Pe 16.01.2015

Varmista näkyvyys ulkona banderolleilla!

To 23.10.2014

Myyntitiimimme vahvistui!

Ma 19.05.2014

KMG Printworksin sisustusnurkka

To 27.03.2014

Hälytinporttihuput

To 13.03.2014

Eurovaalitarjoukset

La 01.03.2014